tiistai 28. lokakuuta 2014

Mitä täytin ryhmätyössä?

Tehtävänä oli merkitä taulukkoon ryhmänä pika chattien toimivuudesta. Ryhmänä kun tehtiin niin piti myös suunitella millä tavalla kaikki pystyisivät muokkaamaan helposti taulukkoa.

Skypen: Täytin melki kokonaan
Mumble: Täytin osittain
Microsoft Lync: Täytin Kokonaan
Pichat: Taytin Kokonaan
Jongla:Täytin alku osan

Oma mielipide tehtävästä oli että ihan mukava koska se opetti hyvin näistä ohjelmista ja miten ryhmänä työskentely toimii. Tehtävä olisi voinut täyttyä nopeammin jos kaikki olisivat tehneet töitä heti eikä vähän myöhemmin.



tiistai 21. lokakuuta 2014

Kuinka suojaan tietokannan

Tekijänoikeuslaissa erilaisille tietokannoille on myönnetty määräaikainen oikeussuoja. Lain tietokanta-käsite on toinen kuin tekniikan: lain suoja tietokannalle kattaa lähinnä tietokannan sisältämän informaation eikä niinkään esimerkiksi taulurakennetta. Suojatun tietokannan ei tarvitse olla edes sähköinen vaan se voi olla esimerkiksi kortisto. Oikeudellisen suojan edellytyksenä on merkittävä panostus tietokannan luomiseen tai järjestämiseen.


Access-tietokannan ja sen objektien suojaaminen käyttäjätason suojauksella (MDB)

Käyttäjätason suojaus on joustavin ja kattavin tapa ottaa suojausmenetelmät käyttöönMicrosoft Access -tietokannassa. Voit määrittää tietokannalle suojauksen, jonka jälkeen käyttäjien on kirjauduttava järjestelmään, ennen kuin he voivat avata tietokannan.


                                                   Yleisimmät

                       -käyttäjätunnusten ja salasanojen käyttö
                       -Tietokohtaisten saantioikeuksien antaminen/epääminen
                       -Eheyden turvaaminen
                       -Tietojen salaus

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Sosiaalinen media(Some)

Twitter:Pystyy käyttämään tietokoneella ja aikalailla löytyy joka kännykän käyttöjärjestelmälle appi(Tableteile myös). Ei maksa mitään.
https://twitter.com/
https://twitter.com/nicozez1 (oma twitter jota seuraan aktiivisesti)


Facebook: Löytyy kaikille alustoille aikalailla ja on maksuton.
https://www.facebook.com/
Perustettu yhdysvalloissa.


Youtube: On aika monelle alustalle ja on ilmainen videoiden jako palvelu.
https://www.youtube.com/
https://www.youtube.com/nicozez1
Perustettiin Kalifornia, Yhdysvallat

torstai 2. lokakuuta 2014

Omat sivut

Omat kotisivujen etusivu:http://nikor.d20141.com/

Opin tosipaljon koodaamisesta ja ettei niitä tehdä hienoksi ihan päivässä.Netissä toimimisesta en ole oppinut paljoakaan uutta. Ps. kuvat sivullla on musat ehkä hieman liian kovalla eli pistä volumit tietokoneesta kuin uskallat ja se voi olla myös vähän epilepsia pesäke:). Vaihan taustan kun  kerkeän.